UURASTAJAN C-PENTUE Uurastajan Brigantia (Tirppu) ja Fin Mva, Fin Kva-V, Fin Kva-J, Fin Kva-M, Fin JvaTilipitapin Älämölö (Taneli). S. 8.6.2011 |
Kolme pentua
![]() |
![]() |
![]() |
| Esikoinen, Uurastajan Concorde eli Korppu. Korppu jäi kotiin mutta sen elämänlanka katkesi jo 1.9. Syntymästään saakka vikainen sydän ei ollut tarkoitettu kolmea kuukautta pidempään käyttöön. Ikävä ja huoli jäivät varjostamaan muistoja tästä pienestä enkelikoirasta. Korppu oli joka suhteessa niin täydellinen että olisi pitänyt arvata sen olleen vain lainassa. Taivaan koti tahtoi omansa nopeasti takaisin. |
Keskimmäinen Uurastajan Caravelle eli Kara. Kara lähti Kajaaniin isäukon viitoittamia käyttökoiran polkuja tallaamaan. Tätä nykyä Kara tuntee nimen Karkki. |
Iso kuopus Uurastajan Convair eli Konsta. Konsta muutti Jyväskylään urbaaniksi urheilukoiraksi ja toivottavasti myös komeaksi näyttelytähdeksi. |
Tirpun ja Tanelin yhteistä pentuetta suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Taneli ehti kerätä huikean tittelirivistön mutta onneksi vanha heila kiinnosti yhä. Pariskunta tulikin erinomaisesti toimeen ja Tirppu vietti Kajaanissa hauskan loman. Seurauksena syntyi kolme pontevaa nyyttiä, kaksi tyttöä ja iso poika.
![]() |
Ihan pikkuruisia nyyttejä vajaan vuorokauden iässä. |
| Vähän isompia, viikon ikäisiä marsuja. Nyt jo liikutaan mutta silmät ovat kiinni. | ![]() |
![]() |
Sitten kaikki käy kovin nopeasti. Silmät aukeavat, kintut alkavat kantaa eikä pentulaatikosta ulos kömpiminen ole enää mikään haaste. Äitimuorin pesä on paljon tunkkaista pentulaatikkoa parempi. |
| Uusia taitoja löytyy joka päivä. Kuvassa Kara ulvoo. | ![]() |
![]() |
Kolmiviikkoinen versio marsuista. Pulleita ja
tyytyväisiä. Kara etualalla ja Korppu takana. |
| "Siskot on NIIN tylsiä!" sanoo Konsta. | ![]() |
![]() |
Ulkoa löytyi avara, jännittävä maailma. Kara tutkimusmatkalla. |
| Korppu nurmikkoviidakossa. | ![]() |
![]() |
Konsta päiväunilla. Iso pojanjässi keksi ensimmäisenä kuinka portaat kömmitään ylöspäin. |
| Kara ihan liian lähellä linssiä. | ![]() |
![]() |
Rankan ulkoilun päätteeksi uni maittoi. Siskokset päikkäreillä. |
![]() |
| Pennut saivat yhdessä varasisarensa Ellin kanssa mikrosirut ja pääsivät samalla Salme Mujusen valokuvattaviksi. Kiitos Salme hienoista kuvista! |
![]() |
| Ei, siinä ei ole hyeenakoiria haaskalla vaan Konsta ja Korppu helteestä uupuneen Ellin äärellä. Karvainen Elli kesti helteistä keliä huomattavasti puikkonokkia huonommin. |
![]() |
|
||||||||
|
||||||||
| UURASTAJAN B-PENTUE
Yhdistelmä Wolfheart Hippolyta (Hippo) ja Lamaras Fantasy Boy |
| YKSI PENTU | EIKUN KAKSI PENTUA.. | KOLME PENTUA |
![]() |
![]() |
![]() |
| Brigantia | Belarus | Bristolblenheim |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
| Pentujen
kaksiviikkoispotretit! Vasemmalla Brigantia ja mittasuhdetta tuomassa emon jalka. |
|
![]() |
![]() |
Ensin pentuja oli siis kolme. Mutta lopulta vain kaksi. Neliviikkoisena kävi selväksi, että pikku-Riston ei tarvinnut jatkaa tämän pidemmälle. Syntymässä saatu vesipää oli sen verran paha. |
![]() |
![]() |
| Onneksi kaksi muuta,
Belarus ja Brigantia ovat tomeria ja erinomaisen
terveitä. Yläkuvassa Belarus pitkällään, Brigantia istualtaan |
![]() |
![]() |
![]() |
| Pennut alkavat liikkua
enemmän ja enemmän. Maito hörpätään leikin lomassa
pystybaarista ja kiineätä ruokaa harjoitellaan. Reviiri
laajenee ja haltuun on otettu koko keittiö. Oikealla Belarus |
![]() |
![]() |
Matolta löytyy jänniä murusia. |
![]() |
Pennut ovat jo isoja ja
vauhdikkaita. Onneksi on Naksu! Se jaksaa touhuta,
leikittää ja olla kärsivällinen. Kohta on pentusten aika pohtia uusiin koteihin muuttamisia. |
![]() |
B-pentueesta jäi kotiin Brigantia joka
jukuripäisenä pikkukoirana kieltäytyi lähtemästä
mihinkään. Tirpulla on omat sivut kotisivuillamme. Allu lähti ison talon isännäksi ja emännän ulkoiluttajaksi Kuopion taakse. Sillä oli polvensa kanssa hämminkiä. Lumpiossa oli sikiöaikainen epämuodostuma. Allu on kuitenkin pärjännyt hienosti eikä jalkaa ole jouduttu operoimaan. B-pentue koiranetissä. |
UURASTAJAN A-PENTUE
| Uurastajan A-pentue eli yhdistelmä Wolfheart
Hippolyta & Deictic Ivanhoe tuotti tasan yhden
pennun. Iso trikoloriroikale Sai työnimen Iippa ja virallisen nimen Alexndrivanhoe sillä hän syntyi ennen kennelnimen virallistamista. A-pentue koiranetissä |
![]() |
![]() |
Iippa muutti Auran luo ja citykoiraksi. Hän on aina ollut vahva, itsevarma ja erittäin hyvähermoinen. Iippa kilpaili agilityssä kolmosluokkaan asti. Ensimmäiset terveyspulmat tulivat vasta ukkoiällä, kun naistenmiehen eturauhanen alkoi vihoitella. Iippa kastroitiin juuri ennen veteraani-ikää näyttelykehissä. |