MUOTOKUVAGALLERIA

Joskus kohtaa hevosia joista haluaa kuvan muistoksi. Jotkut hevoset suorastaan kutsuvat kuvaamaan itseään. Kuvaan vähän sattumanvaraisesti hevosia jotka kiinnostavat minua ja niitä, joiden kohdalla tilaisuus tulee. Erityisen onnellista on saada kuva suomenhevosista, varsinkin siitosoreista.

En ole mikään ammattilainen ja kuvaan tavallisella digipokkarilla ilman kalliita laitteita. En edes pyri teknisesti virheettömiin muotokuviin vaan yritän tavoittaa hevoselle kuuluvan ilmeen ja tilanteelle ominaisen hetken. Joskus siinä onnistuu, joskus ei. En käsittele tai poista kuvistani mitään. Rajaankin vähän. Olen niin vanhanaikainen, että haluan korjailematta valmiin kuvan.

Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä. Erityisesti vanhoja kuvia lisäillään sitä mukaa kun niitä levykkeiltä esiin putkahtelee.

ori HISSUN VILI kuvattu Siltasaaren oriasemalla kesäkuussa 2007. Taikan tämän kesän sulhanen.

   

 

ori R.T. SANKARI kuvattu Killerin Eliitissä toukokuussa 2007. Kameraongelmien takia sumeat kuvat. Haaveissa parempia.

 

Ori K.M. NOPSA kuvattu Rautiaisen oriasemalla keväällä 2007. Sulku-Tulen eli Sussun kesäsussu.

 

KAPORI tämä sievä pienkantakirjaori oli esillä Eliitin suomenhevosjuhlassa.

 

NEERIA tämä ruunikko pientamma päätyi linssin eteen Jyväskylän näyttelyssä 13.6.07

 

TANNER TÖMINÄ vaikeata uskoa, että ori on kuvissa vasta kaksivuotias! Könsikäs on kuvattu Jyväskylän varsanäyttelyssä 2007

 

Ori HAAVEKUVA kuvattu Killerillä keväällä 2007. Haavekuva on ratsukantakirjassa.

Sabinokirjava RAIMAT-ori on kuvattu Killerin ratatallilla. Jostakin syystä tämä ori on mielestäni aivan ihana...

 

Tamma Lillin Heta on kuvattu Killerin varsanäyttelyssä 13.6.07

 

Ori Luottopriori on myös yksi fanitushevosistani. Kuvattu Korpilahden koulukansallisissa 20.5.07

 

Samoissa kilpailuissa sain kuvattua myös ori Lorentson.

 

Ypäjän oripäivillä 2005 sattui linssin eteen pari upeata ponioria.

Ensimmäisenä häikäisevä Welsh-ori JEDIDJAN RUFUS 14W

 

Connemaraori Golddigger Laddie 9C

 

Ja toinen connemarakomistus, Rockfield Scarface 14C

Angloarabitamma El Firah on tuleva matkaratsu. Kuvattu kesälaitumella Korpilahdella.

Suomenhevosten Kuninkaallisissa 2007 oli jälleen viljalti kuolattavaa. Tässä makupaloina tukkajumala Sumiainen

Ja unohtumaton Jaime. Jaimesta on toivomuksissa kasvokuvakin...

Shetlanninponien erikoisnäyttelyssä Mustialassa kamera kävi kuumana. Tässä ne kaksi tärkeintä, Kuningas kaltaistensa joukossa, Rohmun ja Kaisan käsittämättömän komea isäukko Galant SWE 71 SH

Sekä A.S. Namorado 80 SH.